PRESS: Kholod Hawashin päälle heitettiin happoa, Saddam Jumailya kohti ammuttiin – Suomalainen residenssiohjelma auttaa vainottuja taiteilijoita by Silja Ylitalo

Oli vuosi 2011, ja kuvataiteilija Saddam Jumaily oli palannut vuoden maanpaon jälkeen Jordaniasta takaisin Irakiin.

Ennen maanpakoaan hän oli opettanut Basran kuvataideakatemiassa, kunnes oli alkanut saada tappouhkauksia uskonnollisen fundamentalismin vastaisten puheidensa ja modernististen maalaustensa vuoksi.

Jordaniassa suhtautuminen taiteeseen ja uskontoon oli kuitenkin lähes yhtä ahdasmielistä kuin Irakissa, eikä Jumailylle löytynyt töitä. Niinpä hän palasi Basraan.

Yhdysvaltojen hyökkäystä Irakiin ja Saddam Husseinin hallinnon kaatumista vuonna 2003 seuranneessa sekasorrossa uskonnolliset ääriryhmät olivat saaneet Irakissa yhä enemmän valtaa. Isis oli perustettu vuonna 2006.

Jumaily ajoi siskonsa kanssa autolla kaupungilla, kun häntä alettiin ampua. Luodit menivät ohi ja tappoivat siskon.

Jumaily pakeni takaisin Jordaniaan.

Tahririn aukiolta Suomenlinnaan

Saddam Jumaily, 45, kertoo tarinaansa Helsingissä Eläintarhan huvilassa Töölönlahden rannalla. Hän on ollut Suomessa vaimonsa, tekstiilitaiteilija Kholod Hawashin, 41, kanssa maaliskuusta lähtien, ensin Koneen Säätiön rahoittamassa Saaren kartanon residenssissä Varsinais-Suomessa ja nyt Helsingissä.

Suomeen Jumailyn ja Hawashin toi Suomesta käsin toimiva taiteilijoiden turvapaikkaohjelma Artists at Risk. Se on kuratointiduo Perpetuum Mobilen eli Marita Muukkosen ja Ivor Stodolskyn perustama taitelijaresidenssiverkosto, joka auttaa kotimaissaan uhattuja taiteilijoita turvaan eri puolille maailmaa.

Toiminta käynnistyi vuonna 2013. Pari vuotta aiemmin olivat alkaneet Egyptin Tahririn aukion mielenosoitukset ja arabikevään kansannousut, joista valtaosa tukahdutettiin myöhemmin väkivaltaisesti.

”Työskentelimme paljon liikkeissä mukana olleiden aktivistitaiteilijoiden kanssa. Tuli tilanteita, joissa taiteilijan oli päästävä joksikin aikaa pois kotimaastaan. Aloimme järjestää heille turvapaikkoja Suomenlinnasta, missä on paljon taiteilijaresidenssejä”, Muukkonen sanoo.

Turvapaikoille oli tarvetta, ja residenssitoiminta muuttui pian systemaattisemmaksi. Nyt Artists at Risk ylläpitää residenssejä vaarassa oleville taiteilijoille eri puolilla Eurooppaa ja maailmaa. Toimintaa rahoittavat muun muassa Helsingin kaupunki, Koneen säätiö, järjestöt ja yhteistyökumppanit maailmalla. Ohjelmaan osallistuvat taiteilijat valitaan jatkuvan avoimen haun perusteella.

”On joitakin organisaatioita, jotka auttavat kirjailijoita ja toimittajia, mutta kuvataiteilijoista ei kukaan huolehtinut. Tämänkaltainen turvapaikkatoiminta taiteilijoille on ainoa laatuaan maailmassa”, Stodolsky sanoo.

Paenneita taiteilijoita ei tilastoida

Monissa maissa ilmaisunvapaustilanne on viime vuosina pikemminkin heikentynyt kuin parantunut.

Taiteen vapautta dokumentoiva Freemuse-järjestö rekisteröi vuonna 2016 yli tuhat hyökkäystä taiteilijoita ja taidetta vastaan yhteensä 78 maassa. Todellisuudessa määrä on paljon suurempi, sillä vain pieni osa tapauksista tulee Freemusen tietoon.

Ihmisoikeuksien ja taiteen välimaastossa toimiva Artists at Risk ei pyri hankkimaan taiteilijoille turvapaikkaa, vaan nämä saavat oleskeluluvan työnteon perusteella. Jos taiteilija ei voi palata kotimaahansa residenssijakson päätyttyä, häntä autetaan pääsemään johonkin toiseen residenssiin.

Artist at Riskin residenssitaiteilijoiden lisäksi Suomessa asuu useita muitakin kotimaistaan paenneita taiteilijoita. Miten paljon, sitä ei tiedetä, sillä Suomeen pakolaisina tai turvapaikanhakijoina tulleiden taiteilijoiden määrää ei tilastoida.

Taiteen edistämiskeskus selvitti vuonna 2016 viiden edellisen vuoden aikana Suomeen pakolaisina ja turvapaikanhakijoina saapuneiden taiteilijoiden tilannetta avoimena kirjoituskutsuna toteutetulla kyselytutkimuksella, johon vastasi yhteensä 69 eri alojen taiteilijaa.

Vastaajien joukossa oli eniten kuvataiteilijoita ja muusikoita, kansallisuusryhmistä suurin olivat irakilaiset. Paljon oli myös afganistanilaisia, syyrialaisia, palestiinalaisia ja iranilaisia.

Isisiä pakoon Suomeen

Yksi Suomesta turvapaikan saanut irakilaistaiteilija on valokuvaaja Ahmed Alalousi, 24. Hänen kuvauksensa Irakin tilanteesta vastaa Saddam Jumailyn kokemuksia. Alalousi aloitti valokuvauksen ja journalismin opinnot kotikaupunkinsa Mosulin yliopistossa vuonna 2012.

”Opiskelu oli hankalaa. Poliisit veivät kamerani, hakkasivat, tulivat jopa yliopistolle vaatimaan kuvauslupia. Sitä tapahtui päivittäin. Joskus menimme kuvauspaikalle juosten, otimme kuvat, juoksimme autoon ja ajoimme pois niin nopeasti kuin pystyimme.”

Vuonna 2013 yksi Alalousin opiskelukavereista, nuori tyttö, tapettiin matkalla yliopistolta kotiin.

”Se oli tarkoitettu varoitukseksi meille kaikille.”

Kesällä 2014 Isis valtasi kaupungin ja tilanne paheni entisestään.

”He kielsivät kaiken taiteen tekemisen, maalaukset, piirtämisen, jopa patsaat ja veistokset. Heidän mukaansa vain jumala saa luoda. He ovat hulluja”, Alalousi puuskahtaa.

Alalousia uhattiin myös siksi, että hän oli mukana bändissä ja beatboxasi. Vuonna 2016 Isisin hallitsemassa Mosulissa teloitettiin julkisesti 16-vuotias poika länsimaisen musiikin kuuntelusta.

Alalousi pakeni Irakista vuonna 2015. YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n mukaanmaassa oli saman vuoden lopussa yli 4,4 miljoonaa sisäistä pakolaista ja lähes 280 000 oli lähtenyt pakolaisiksi ulkomaille.

Pian Alalousin lähdettyä maasta Isis otti kiinni kaikki hänen entiset kurssikaverinsa, jotka eivät olleet ehtineet paeta tai piiloutua.

”Ainakin kaksi tapettiin. Parista tiedän, että he ovat kunnossa, muista en ole kuullut mitään.”

Alalousi päätyi Suomeen ja sai turvapaikan vajaan vuoden odottamisen jälkeen. Nyt hän asuu Tammisaaressa, opiskelee valokuvausta Omniassa ja tekee keikkatöitä valokuvaajana.

Saddam Husseinkin parempi kuin nykytila

Vielä 1970-luvulla Irak oli avoin ja moderni yhteiskunta, Jumaily sanoo. Jopa Saddam Husseinin aika (1979–2003) oli parempi kuin kaaos ja uskonnollisten ääriryhmien valtaannousu, jotka seurasivat Yhdysvaltojen kaadettua Husseinin hallinnon.

”Se oli paratiisi”, Jumaily muistelee 1970-luvun Irakia. ”Naiset saivat käyttää lyhyitä hameita, ja heidän hiuksensa olivat niin kauniit.”

Kholod Hawash ei puhu englantia, mutta Jumaily kääntää.

”Vanhemmat siskoni saivat vielä kulkea ilman huivia ja elää vapaasti, mutta sitten ajat muuttuivat. Halusin taiteilijaksi, mutta isäni ei suostunut, koska olin nainen.” Tekstiilitaidetta Hawash alkoi tehdä vasta maanpaossa Jordaniassa.

Hawash näyttää käsivarsiaan, joissa molemmissa on pahoja arpia, kuin palohaavoja. Eräänä päivänä hän oli ollut lähdössä yliopistolta kotiin, kun porteilla odotti ryhmä miehiä. Nämä heittivät happoa hänen päälleen, koska hänellä ei ollut huivia.

Jumaily ja Hawash tahtoisivat jäädä Suomeen pysyvästi. Jumaily ei usko, että paluu Irakiin on mahdollinen pitkään aikaan.

”Irakissa uskonnolliset ryhmät eivät hyväksy tanssimista, kuvanveistoa, maalaamista, laulamista. Mutta se ei ole uskontoa vaan politiikkaa. He käyttävät sitä ihmisten kontrolloimiseen”, Jumaily sanoo.

Kun Hawash ja Jumaily maaliskuussa saapuivat Suomeen, maassa oli vielä lunta.

”Kaikki oli jäässä, se oli uskomatonta! Mutta minä en pelkää kylmää. Pelkään Isisiä”, Hawashi sanoo.

Saddam Jumailyn ja Kholod Hawashin teoksia voi nähdä Helsingissä Galleria Rankan Artists at Risk -paviljongissa Mass Memory Machine -näyttelyssä, joka avautuu 1.11.2019.