PRESS: “Dreaming of a golden age in Syria”, AR-SHH Resident Angela Aldebs talks to Voima

Interview by: Ilona Iia Simes, Voima, 12th October 2020 (online and in print)

Still “dreaming of the golden age in Syria”, AR-Safe Haven Helsinki Resident Angela Aldebs talks to Ilona Iia Simes at Voima about dance, revolution and life in Syria before the Al-Assads’ 50-year (and-counting) dictatorship. Interview is in Finnish (see press text below). Another interview to follow. 

 

 

 

 

 

 

 

Photographers: Miia Sirén (above and featured), Kati Raatikainen (left), Abd alrahman Kayali (right)

Angela Aldebs is an Artists at Risk (AR) Resident at AR-Safe Haven Helsinki, co-hosted by AR, the Finnish National Theatre / Kansallisteatteri and Zodiak – Center for New Dance. This AR-Residency is curated by Perpetuum Mobile (PM) and co-funded by the Division of Culture and Leisure of the City of Helsinki, the Finnish National Theatre and Zodiak.

 

Press text (in Finnish):

Tanssija Angela Aldebs haaveilee Syyrian kulta-ajasta, joka oli ennen al-Assadien valtaannousua

Angela Aldebsin isovanhemmat muistavat, miten Damaskoksessa käytiin joka ilta leffassa tai konsertissa. Näistä ajoista on jäljellä vain rauniot.

Lapsena 2000-luvun alussa Angela Aldebs tykkäsi popmusiikista. Hän tanssi fanittamiensa laulajien Britney Spearsin ja Shakiran hittien tahtiin.

Kotimaa Syyria oli köyhä valtio presidentti Bašar al-Assadin vallan alla, mutta ei elämä oikeastaan ollut hullumpaa. Kansalaiset, joiden kulttuuriset ja uskonnolliset taustat olivat hyvin erilaisia, tulivat kohtalaisen hyvin juttuun. Jotkut hyväosaisemmat, kuten Aldebsin perhe, tapasivat matkustella Libanonissa, jossa elämä tuntui ylellisemmältä.

Angela Aldebs on tanssitaiteilija, jolle on järjestynyt hommia muun muassa Suomen Kansallisteatteriin taiteilijoiden Artists at Risk -turvakaupunkiohjelman avulla.

Viime keväänä työt katkesivat ikävästi koronaepidemian aiheuttamiin rajoituksiin, mutta tänä syksynä Aldebs on työskennellyt muun muassa Helsingin Kaupunginteatterin projektissa.

Syyrian Arabitasavalata on Lähi-idän valtio, jonka sijainti on kautta historian tuonut sille suuria kulttuurisia rikkauksia. Syyrian naapureita ovat pohjoisesta myötäpäivään lukien Turkki, Irak, Jordania, Israel ja Libanon. Syyrian rannikolta länteen Välimerellä sijaitsee Kyproksen saarivaltio.

Kansaa alkoi 2000-luvulla yhä enemmän tympiä presidentin tapa keskittää valtaa itselleen. Bašar al-Assad oli noussut kummallisesti valtaan yksinvaltiaan elkeitä esittäneen isänsä Hafiz al-Assadin kuoleman jälkeen. Ihan noin vaan pojan nimitys ei ollut onnistunut, vaan Syyrian parlamentti oli joutunut muuttamaan perustuslakia.

Vuonna 2010 arabimaiden yli löivät vallankumouksellisten protestien aallot. Kuten pitkin Lähi-itää, Syyriassa kansa lähti kaduille demokratian ja ihmisoikeuksien puolesta. Mutta Syyriassa mielenosoituksista käynnistyi katastrofaalinen tapahtumaketju, joka näkyy myös tämän päivän Euroopassa: sota.

Syyrian sota ja sitä edeltävät konfliktit eivät Aldebsin mielestä ei ole ollenkaan monimutkaisia juttuja: ”Hänen (presidentti al-Assadin) isänsä oli ensin presidenttinä kolmen vuosikymmenen ajan, ja nyt poika on hallinnut jo kaksi vuosikymmentä. He keskittivät valtaa itselleen. Pitkään aikaan Syyrian kansalta ei ole kysytty mitään.”

Lopulta kansa valitsi sen ainoan mahdollisen tien vaikuttamiseen: mielenosoitukset. Tästä presidentti al-Assad suuttui ja alkoi tappaa omia kansalaisiaan.

Samala kuitenkin Syyriaan oli pesiytynyt toinen uhka, islamistinen terroristijärjestö Isis. Pikakertaus sen historiaan:

1970-luvulla Afganistanin sodassa Yhdysvallat ja Iso-Britannia kouluttivat mujahidin-joukkoja eli islamistisia afgaanitaistelijoita Neuvostoliittoa vastaan. Näistä sotureista muodostui 1980-luvulla al-Qaida-terroristijärjestö.

Vuonna 2013 al-Qaidasta irrottautui ISIS, joka julisti vuotta myöhemmin perustaneensa islamilaisen kalifaatin Irakiin ja Syyriaan.

Syyrian sodassa kansan enemmistö, miljoonat ihmiset, eivät valinneet puoltaan näiden kahden hirviön, itsevaltaisen presidentin ja Isisin, välillä. He jäivät näiden väliin.

Syyriasta on lähtenyt ulkomaille lähes Suomen asukasluvun verran pakolaisia, ainakin 5,6 miljoonaa. Suurin osa pakolaisista on tällä hetkellä Syyrian naapurimaissa. 19 miljoonasta syyrialaisesta suuri osa asuu muualla kuin tuhoutuneessa kodissaan.

Angela Aldebs on huomannut, ettei tärkein pointti aina ole ulkomaalaisille selvä asia: ”Sota ei ollut syyrialaisten vika.”

Aldebsin mielestä Syyrian kansa ajettiin mahdottomiin pattitilanteisiin. Isisin ja presidentin lisäksi väkivaltaisessa sopassa ovat kiehuneet Syyrian rikkaudet, öljy ja kaasu, ja niitä havittelevat monet ahneet tahot, kuten Venäjä, Yhdysvallat ja hizbollah. ”Monet tekevät sodalla rahaa”, Aldebs kuittaa surullisena.

Aldebs ymmärtää kuitenkin niitäkin syyrialaisia, jotka valitsivat puolensa ja liittyivät taistelijoihin. Väkivalta synnyttää silmitöntä väkivaltaa ja lisää koston kierrettä: ”Ei kukaan voi tajuta miltä tuntuu, jos ovelle koputetaan ja omia perheenjäseniä ammutaan. Jos silminnäkijä sitten tarttuu aseeseen, se on ihan ymmärrettävää. Se on väärin, mutta ymmärrän sen silti.”

Vaikka Syyrian sodan toisessa pääosassa on ollut islamistinen Isis, valtaosa syyrialaisista ei ole ollut kovinkaan näkyvästi uskonnollista.

Syyria on ollut monien eri kansallisuuksien ja uskontojen sulatusuuni. Sen asukkaista nykyään 60 % on sunnimuslimeja ja loput ovat alaviitteja, ortodoksisia ja katolisia kristittyjä, druuseja ja monien muiden uskontojen harjoittajia.

Angela Aldebsin vanhemmat ovat syntyneet vuonna 1967, eli he eivät ole kokeneet aikaa jolloin al-Assadit eivät ole olleet vallassa. Sen sijaan Aldebsin äidinäiti ehti elää hurjaa ja vapaata nuoruutta ennen al-Assadien valtakautta. Hän oli kotoisin pienestä kylästä Etelä-Syyriasta. 16-vuotiaana hän karkasi kotoa Damaskokseen, rakastui valitsemaansa mieheen, ja ”monen vuoden upean rakkaustarinan jälkeen” nämä avioituivat.

Aldebs on kuullut minkälaista Syyriassa oli ennen, 1900-luvun ”kultaisina vuosina”, kuten vanhat ihmiset muistelevat aikaa ennen isä-al-Assadin valtaannousua. ”Damaskoksessa oli elokuvateatteri joka kadunkulmassa. Ihmiset kävivät iltaisin elokuvissa, teatterissa ja konserteissa.”

Kun yksinvaltainen Hafiz al-Assad nousi valtaan, huvielämä ja kulttuuririennot katosivat. Tilalle tuli moskeijoita ja kirkkoja.

Köyhän kansan aatehuumeena uskonto vahvisti diktaattorin valtaa, eikä suinkaan kritisoinut sitä. “Varmasti uskominen tuo monelle paremman olon, mutta uskonnot erottavat ihmisiä”, Aldebs pohtii. Diktatuuri hyötyy hajanaisesta kansakunnasta, eivätkä eri poteroihin jumittuneet uskovaiset saa vallankumousta aikaiseksi. ”Kaikkien pitäisi yhdessä kamppailla ihmisoikeuksien ja paremman elämän puolesta.”

Aldebsin mukaan syyrialaisten pakolaisten enemmistö ei ole kovinkaan uskovaista porukkaa. Monet heistä, joilla on ollut mahdollisuus tai rohkeutta lähteä ulkomaille, ovat lähteneet, mutta uskonnollisimmat ihmiset ovat jääneet Syyriaan, koska heillä ei ole uskallusta lähteä.

Nykyinen presidentti on isänsä tapaan uskonnolliselta taustaltaan maltillinen alaviitti. Mutta hänkin on alkanut korostaa uskonnon tärkeyttä, Aldebs on huomannut:

”Jos haluaa kontrolloida kansaa ja pysyä vallassa pitkään, pitää saada kansa uskomaan, että näin asioiden pitää olla. Uskonoppineilla on paljon valtaa. Al-Assadin hallinto tietää, että jos joku iso imaami tai kristitty pappi sanoo jotain, ihmiset tottelevat. Erityisesti köyhät ja oppimattomat ihmiset.”

Koronapandemia huolestuttaa Aldebsia hyvin paljon. Syyrialaiset ovat vaarassa sekä kotimaassaan että ulkomaisilla pakolaisleireillä.

Koronaepidemiaa pitäisi torjua niin, että samalla maailma muuttuisi paremmaksi. Aldebsin mielestä epidemiassa on näkynyt pieniä valonpilkahduksiakin. Kansojen on ollut pakko ottaa toisensa huomioon, ja maailma onkin alkanut näyttää yllättävän pieneltä:

”Ihmisten kaikkialla täytyy ymmärtää, että me olemme kaikki yhdessä tässä maailmassa. Ettei kansakuntien välillä oikeastaan ole kuiluja, vaan me olemme samaa porukkaa”, Aldebs sanoo toiveikkaasti.

Hän kertoo oudosta kohtaamisesta Helsingin metrossa:

”Eräs mies kysyi minulta vihaisella äänellä englanniksi, että mistä olen. Minua harmitti kysymys, ja vastasin ’Espanjasta’. Sitten hänen sävynsä muuttui: ’Anteeksi kauheasti! Oletkin Euroopasta! Luulin, että olet jostain ulkopuolelta.’ Mitä ihmettä hän oikein tarkoitti? Voi miten typerää!”, Aldebs ihmettelee edelleen selvästi loukkaantuneena.

Rasismiin tottuu. ”Rasisteja on kaikkialla, Syyriassakin”, Aldebs toteaa.

Ja lisää, että jos ihmiset ymmärtävät, miten sisimmässämme olemme kaikki samanlaisia, rasismi loppuu siihen.

*  Juttuun on tulossa pian jatkoa: Mukana myös hauskoja juttuja. Aldebs kertoo lempiruuistaan ja paljastaa, miten niitä kokataan. Kuulemma missään ei ole niin hienoa keittiötä kuin Syyriassa. Tämä haastattelu ilmestyy myöhemmin tällä viikolla Voiman verkkosivuilla sekä audiona että tekstinä.

 

Angela Aldebs with Ilona Iia Simes at Voima, 12.10.2020

Related: 

Angela Aldebs 

SHARE:
Tweet This Share on Facebook Share on Google+ Share on Diaspora