PRESS: Artists at Risk sai valtionpalkinnon toiminnastaan taiteilijoiden ihmisoikeuksien ja ilmaisunvapauden puolesta by Turun Sanomat

Source: Turun Sanomat 
13.12.2022

PRESS TEXT

Artists at Risk sai valtionpalkinnon toiminnastaan taiteilijoiden ihmisoikeuksien ja ilmaisunvapauden puolesta

Tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio jakoi taiteen tämän vuoden valtionpalkinnot tiistai-iltana Pikku-Finlandiassa Helsingissä. Palkintojen yhteissumma on 360 000 euroa.

Valtion taidetoimikunnat myöntävät valtionpalkintoja ansioituneille taiteilijoille, työryhmille ja taideyhteisöille. Tänä vuonna jaettiin ensimmäistä kertaa myös taiteen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden palkinto. Sen sai kymmenen vuotta toiminut Artists at Risk (AR) -toiminta työskentelystään turvaresidenssien parissa.

AR auttaa taiteilijoita, joiden ihmisoikeuksia ja ilmaisunvapautta loukataan, heidän henkeään uhataan tai he pakenevat sotaa. Toiminnan merkitys on korostunut nyt, kun ukrainalaiset taiteilijat pakenevat hyökkäyssotaa. Myös maanpakoon joutuneet venäläiset ja valkovenäläiset toisinajattelijat tarvitsevat apua.

Turvaan pääsyyn tarvitaan viisumeita, oleskelulupia, apua matkojen järjestämiseen sekä residenssejä ja toimeentuloa. Vaativaa koordinaatiotyötä on runsaasti. Lisäksi AR tarjoaa residenssissä oleville taiteilijoille väyliä verkostoitua paikalliseen taidemaailmaan ja mahdollisuuksia jatkaa taiteellista toimintaa.

Lastenkulttuurin valtionpalkinto myönnettiin Alexandra Mangsille ja Annika Åmanille heidän intohimoisesta työstään lasten- ja nuortenteatterin parissa. He perustivat vuonna 2012 ruotsinkieliselle Pohjanmaalle Unga Scenkompaniet -lasten- ja nuortenteatterin.

Arkkitehtuurin valtionpalkinnon sai arkkitehti ja rakennustutkija Erkki Mäkiö ja muotoilun valtionpalkinnon professori, tekstiilitaiteilija Kirsi Niinimäki.

Elokuvataiteen valtionpalkinnon saivat ohjaaja, käsikirjoittaja Teemu Nikki ja tuottaja, käsikirjoittaja Jani Pösö.

Mediataiteen valtionpalkinto myönnettiin kuvataiteilija Anni Puolakalle ja esittävien taiteiden valtionpalkinnot Q-teatterille ja koreografi-tanssija Elina Piriselle.

Kirjallisuuden valtionpalkinnot menivät kirjailija Kari Hotakaiselle sekä suomentaja Ville Keynäsille ja Anu Partaselle.

Musiikin valtionpalkinnot saivat muusikko, musiikintekijä Heikki Harma eli Hector ja säveltäjä Riikka Talvitie.

Kuvataiteen valtionpalkinnon sai kuvataiteilija Jussi Kivi, ja valokuvataiteen valtionpalkinnon valokuvataiteilija Hannele Rantala.

Monitaiteen valtionpalkinto myönnettiin Pauliina Feodoroffille, joka toiminut muun muassa elokuva- ja teatteriohjaajana sekä käsikirjoittajana. Hän on myös edistänyt aktiivisesti saamelaiskulttuurin asemaa.