SOURCE: Helsingin Sanomat
Jussi Lehmusvesi
26.8.2021
PRESS TEXT:
Painajaisen paluu
Afganistanilaistaiteilijoille Talebanin paluu valtaan on painajainen, jonka ei uskottu toistuvan. ”Koetan selviytyä päivä ja tunti kerrallaan”, HS:n tavoittama kuvataiteilija sanoo.
TAIDE vai kuolema?
Kysymys saattaa kuulostaa juhlalliselta, mutta se on täyttä totta Afganistanissa asuville taiteilijoille.
Vallan vaihtumisen jälkeen he pelkäävät, että viattomankin oloinen teos voi viedä tekijänsä vankilaan tai tuoda jopa kuolemantuomion.
Maassa onkin tällä hetkellä suuri joukko taiteilijoita, jotka pohtivat epätoivoisesti, mihin voisivat ammatin paljastavat todistuskappaleet piilottaa.
YKSI näistä on hieman yli kolmekymppinen Anosh, joka vaihtaa majapaikkaa parin päivän välein välttääkseen kiinni jäämisen.
”Kuljen ystävän luota toisen luo ja vaihdan taas”, hän selittää puhelimessa.
Hänen tarkkaa ikäänsä, nimeään tai muita yksityiskohtaisia tietoja ei tässä jutussa turvallisuussyistä kerrota. Puhelinhaastattelu on tehty suojatulla yhteydellä.
SAMAAN aikaan kun puhumme puhelimessa, tilanne kärjistyy entisestään. Anoshin kotikaupungissa Kabulissa Taleban ilmoittaa, ettei suostu antamaan lisäaikaa evakuoinneille, ja pääkaupungin pohjoispuolella se ilmoittaa saartaneensa yhden viimeisistä vastarintaa tekevistä keskittymistä Panjshrin laaksossa.
Maanantaina aamupäivällä vaikuttaakin entistä selvemmältä, että itsevarma Taleban tulee ottamaan koko maan hallintaansa.
Ja Anoshia ahdistaa. Valtaannousun jälkeisenä aikana hän sanoo nukkuneensa vain pari tuntia yössä ja heränneensä aamuisin väsyneenä ja vihaisena.
Välillä häntä ovat valvottaneet taistelun äänet, välillä tilanteen toivottomuus.
ANOSH varttui noin Tampereen kokoisessa afganistanilaiskaupungissa. Hänen isänsä taisteli aikoinaan mujahideen-sissinä Afganistanin sodassa Neuvostoliittoa vastaan ja kuoli vain muutamaa kuukautta ennen pojan syntymää.
Seitsenvuotiaana Anosh aiottiin lähettää mujahideen-kouluun toiseen kylään, mutta isoäiti ehätti väliin.
”Isoäiti sanoi, että menetin jo poikani, en halua että menetän sinutkin”, Anosh kertoo minulle puhelimessa.
Isoäidin kanta voitti. Anosh pysyi kotikylässään. Myöhemmin hän muutti Kabuliin ja kouluttautui kuvataiteilijaksi.
AMMATTIMAISEMMAN taiteen tekemisen Anosh aloitti viitisentoista vuotta sitten.
Ensimmäisen näyttelynsä hän piti kymmenisen vuotta sitten, ja se olikin kokemus.
Päivää ennen näyttelyn avajaisia eräs Taleban-taistelija ojensi hänelle kirjeen, jossa oli varoitus.
”Kirjeessä luki, että minun pitäisi tuhota maalaukseni, koska maalaamalla omakuvia leikin jumalaa.”
Anoshin järkytystä lisäsi se, että kirjeen antanut talebani oli hänen lapsuudentuttavansa. Tämä oli lähtenyt samaan koulutukseen, josta isoäiti oli Anoshin pelastanut.
LAPSUUDENTUTTAVANSA antamasta uhkauksesta huolimatta Anosh jatkoi työskentelyään. Vuosien aikana hän on pitänyt pieniä näyttelyjä ja myynyt töitään galleriassakin. Hän kuuluu taideryhmittymään, joka pyrkii lisäämään suhteita ulkomaisiin tekijöihin.
Nyt ryhmä seuraa avuttomana Talebanin uutta valtaannousua, ja pelkää, mitä se tuo tullessaan.
Syntilistaa liikkeellä riittää. Vuonna 2001 Taleban sai maailman järkyttymään tuhoamalla 500-luvulta peräisin olevia valtavia Buddha-patsaita. Painajaismaiset raportit kertoivat myös naisten raiskauksista, ruoskimisista ja kivityksistä sekä käsien katkomisista.
Tällä kerralla Taleban-johto on korostanut liikkeen muuttuneen. Se on luvannut olla kostamatta entisen hallinnon tai länsimaiden kanssa tekemisissä olleille kansalaisilleen ja korostanut sovittelunhaluaan. Liikkeen edustaja on jopa sanonut, että naisten kuuluu olla mukana hallinnossa, eivätkä he saa joutua uhrin asemaan yhteiskunnassa.
Taiteilijat kuitenkin uskovat puheen olevan pelkkää muulle maailmalle suunnattua sanahelinää.
ESIMERKIKSI ohjaajanainen Sahraa Karimi julkaisi pian valtaannousun jälkeen sosiaalisessa mediassa paljon huomiota herättäneen julkisen kirjeen. Siinä hän uskoi Talebanin aiempien valtakausiensa tapaan ”kieltävän kaiken taiteen” ja uskoi elokuvantekijöiden olevan ensimmäisenä iskulistalla.
Ohjaaja myös pelkäsi naisten aseman romahtavan.
”Kun Taleban oli vallassa, tytöt eivät menneet lainkaan kouluun. Sen jälkeen yhdeksän miljoonaa tyttöä on käynyt koulua, ja kolmanneksi suurimmassa kaupungissa Heratissa lähes puolet opiskelijoista oli naisia. Ja nyt monia kouluja on tuhottu taas”, Karimi kirjoitti kirjeessään.
Karimi onnistuttiin evakuoimaan viime viikon lopulla Kabulista Kiovaan.
YKSI vaarassa olevia taiteilijoita auttava järjestö on Artists at Risk. Perustajan ja toisen johtajan Marita Muukkosen mukaan viime viikkoina yhdistys on saanut lukuisia anomuksia afganistanilaistaiteilijoilta. Hakijoissa on taideyliopistojen professoreita, elokuvaohjaajia, kuvataiteilijoita, teatteriryhmiä, poliittisia pilapiirtäjiä ja valokuvaajia.
Vajaan kymmenen vuoden toimintansa aikana Artist at Risk on järjestänyt turvaresidenssejä uhatuille taiteilijoille kahdessakymmenessä kaupungissa eri puolilla maailmaa. Suomessa Helsingissä, Porvoossa ja Saaren Kartanossa Mynamäellä.
Nyt jo muutamat saksalaiset ja ranskalaiset taideinstituutiot ovat sitoutuneet afganistanilaistaiteilijoiden auttamiseen. Muukkonen toivoo myös suomalaisten instituutioiden lähtevän mukaan.
”Toivomme. että suomalaiset instituutiot yhdessä meidän kanssamme vetoaisivat ulkoministeriöön vaarassa olevien taiteilijoiden evakuoimiseksi, ja heidän saadessaan turvapaikan tarjoaisivat paikan, jossa kyseinen taiteilija voi tutustua omaan taiteenalaansa Suomessa. Näin he eivät jää täällä omilleen vaan pystyvät paremmin sopeutumaan yhteiskuntaan ja siihen taideyhteisöön.”
Tähän mennessä toimintaan ovat lupautuneet mukaan Teatterin tiedotuskeskus TINFO, Kansallisteatteri ja Svenska Teatern.
ELOKUVAOHJAAJA Karimin lailla myöskään Anosh ei usko Talebanin pohjimmiltaan muuttuneen. Hän muistuttaa Talebanin tappaneen viime kuukausina useita ihmisoikeusaktivisteja ja taiteilijoita, joiden kohtalosta myös esimerkiksi kirjailijoiden sananvapausjärjestö PEN on kertonut.
Anoshin mukaan paikallisia medioita on jo käsketty esittämään uskonnollista ohjelmaa ja historiaohjelmia menneistä sotasankareista.
Taiteilijoiden ohella myös monille muille kabulilaisille Taleban tarkoittaa paluuta painajaiseen.
”En voi enää nauraa kadulla äänekkäästi. En saa kuunnella mielimusiikkiani. En tavata ystäviäni kahvilassa. En voi pukeutua keltaiseen tai käyttää pinkkiä huulipunaa. Minun täytyy lopettaa työni ja vuosien opiskelut yliopistolla”, 24-vuotias kabulilaisnainen tiivisti pelkonsa The Guardianissa.
TALEBANIN nykyisistä toimintatavoista on epäselvyyttä, mutta monet liikettä uhmanneet pelkäävät kostotoimien alkavan.
Uutistoimisto Reutersin näkemän julkaisemattoman YK-raportin mukaan Taleban kiertää ovelta ovelle jahtaamassa Naton joukoille tai Afganistanin hallitukselle työskennelleitä henkilöitä. Journalistijärjestöjen mukaan talebanit ovat kierrelleet myös toimittajien kotona etsimässä etenkin toimittajanaisia.
Anosh uskoo, että vaarassa ovat myös taiteilijat.
”He eivät sano julkisesti mitään, mutta kun he menevät sisään, kukaan ei tiedä, mitä siellä tapahtuu”, hän sanoo. ”Ja luulen, että tulevien viikkojen aikana tilanne tulee huononemaan. En usko, että he antavat anteeksi kenellekään.”
TULEVAISUUDESTAAN Anosh ei halua sanoa mitään.
Hän ei usko itsellään sellaista olevan.
Ei taiteilijana ainakaan.
Hän haluaisi jalostaa kehittämäänsä uudenlaista maalaustekniikkaa edelleen, mutta Afganistanissa taiteentekijän on vaikea katsoa eteenpäin. Muusikot romuttavat studioitaan, kuvataiteilijat tyhjentävät ateljeitaan ja digitaalisen taiteen tekijät sulkevat kotisivujaan.
Työvälineitä piilotetaan tai tuhotaan.
”Haluaisin vain työskennellä rauhassa, mutta se ei ole mahdollista”, Anosh sanoo. ”Siispä koetan selviytyä päivä ja tunti kerrallaan.”
ANOSH siis valvoo ja murehtii. Yksi mieltä painava asia on hänen tuotantonsa. Anosh on piilottanut pari sataa työtään ystävänsä luokse, mutta miettii nyt niiden polttamista. Ystävä kun on itsekin vaarassa ja kenties jättämässä Kabulin.
Töidensä tuhoutumista taiteilija ei aio jäädä suremaan.
”Se on okei. Jos selviämme elossa, maalaamme lisää.”
