Source: Helsingin Sanomat
Susanna Laari HS
13.12.2022
PRESS TEXT
Vaarassa olevia taiteilijoita auttavasta järjestöstä kasvoi kansainvälinen menestystarina: Valtionpalkinnot 15:lle
In English (translated):
This year, Artists at Risk received the first-ever award for social impact in the arts.
Last spring, the Ugandan poet, writer and professor of literature Danson Kahyana arrived in Finland as a refugee. In his home country, he had been the subject of a machete assassination attempt because of his criticism of a corrupt government and his reputation as a politically outspoken poet. Two of Kahyana’s colleagues were murdered in a bid to silence the opposition even after the elections. More than a thousand opposition members are in prison and people continue to disappear.
Kahyana had a large scar across her face and no front teeth. For the first time in a long time, he was able to sleep in a secure residence.
“Kahyana took long walks around the city and was grateful that he didn’t have to keep peering over his shoulder or listen for the sound of approaching motorbikes. In Uganda, assassins ride bicycles,” says Marita Muukkonen of Artists at Risk (AR).
The Artists at Risk (AR) project, which Muukkonen and Ivor Stodolsky have led for ten years, was today awarded the State Prize for Social Impact in the Arts.
A total of 15 State Awards were presented by the State Arts Commissions to deserving artists, groups and communities. The total amount of the prizes is €360 000.
Artist at Risk is a Finnish-based success story. It has grown into a major international aid organisation.
Kahyana is one of many artists who have been helped by Artists at Risk because their human rights and freedom of expression are violated, their lives are threatened or they are fleeing war.
Artists at Risk was founded in Finland in 2013 out of practical necessity. Muukkonen and Stodolsky, who had long worked as curators in the art world, wanted to help their colleagues who had taken part in the Egyptian revolution and were therefore forced to leave the country.
“We thought that the best thing for an artist is to get into an artistic and social context, at least for a while. PEN, the writers’ freedom of expression organisation, has long done similar work with journalists and writers, but other artists lacked such an actor, so we started to do the work ourselves.”
A new and unique idea at the time was to put the artist to be helped at the centre. For each applicant for a residency, the idea was to find a place that would be just right for them, where they could find colleagues working in the same field and even in the same type of art. Professional networking then begins quickly. Language skills and family relationships are also taken into account.
“The artist is seen as a respected art professional, not as a refugee in need of protection. But they don’t have to do anything in residency if they just want to rest or need therapy. Often dissidents and artists do have a lot to say when they are able to express themselves in a safe space.”
Today, the Artists at Risk (AR) network already has more than 500 actors. Before the Russian invasion of Ukraine, there were 26 residencies around the world. In Finland, there were residencies in Helsinki and Porvoo before the war. Now, many new actors have joined the network, including from Tampere, Tohmajärvi, Loviisa, Hyrynsalmi and Vaasa. The artists based in Helsinki work in the Lapinlahti hospital area and in the Hietsu Pavilion. The artists live in Töölö. The residency period varies from three months to two years.
In Finland, the organisation’s main financial backers are currently the Finnish Ministry for Foreign Affairs’ Mediation Centre for Peace and Security and the City of Helsinki. The main international donors are the Swedish Arts Council and the Andy Warhol Foundation.
Muukkonen describes the 20-person international organisation as lightweight. The organisation’s work is based on the fact that its people in both the countries of origin and the countries where the residencies are based know their own region. Regional experts are able to ensure that the narrative of threat and persecution is accurate. In the countries of residence, local artists and organisations are well known, which helps networking.
In Finland, the organisation cooperates with organisations such as the Theatre Information Centre (TINFO) and the Dance Information Centre (DINFO). These are responsible for networking and contacts for artists in the field during their residency.
“Artists are high-level professionals who bring strong artistic skills to a new country. They are ready to take up the challenge wherever they are,” says Muukkonen.
AR residencies in Finland have included Moscow-based theatre director Mikhail Durnenkov and Pavel Semchenko from St Petersburg, a founding member of the legendary visual theatre company Akhe. Durnenkov’s new play will premiere at the end of January at the Espoo City Theatre’s Revontuli Hall.
Iraqi textile artist Kholod Hawash has just won the Finnish Artists’ Association’s William Thuring main prize and is currently participating in the Pehmo exhibition in HAM. Hawash’s work was also shown at the Ars22 exhibition. Another Iraqi artist-in-residence, Saddam Jumaily, has a series of several paintings on display at the soon-to-open Sharjah Biennial in the United Arab Emirates. Finland will have no other representation at the Biennale.
Muukkonen and Stodolsky’s work will not stop there – unfortunately, quite the opposite.
At the moment, a lot of applications come from Ukraine, and 329 Ukrainian artists have already been placed all over Europe. Russian and Belarusian dissident artists have also applied for residencies and more than 150 of them have been placed.
Muukkonen can’t remember ever seeing such a willingness to help as now, after the outbreak of the war in Ukraine. The difference with artists from other countries is that Ukrainians are not persecuted, but are in danger because of the war.
“We wish the same solidarity could be shown to others. The situation in Afghanistan is still getting worse, with people disappearing and being tortured. The most urgent need for protection right now is for Iranian and Afghan artists or artists who have fled to Pakistan, where they are not safe. The situation is also getting worse in Kurdistan.”
The work of Artists at Risk includes organising visas, residence permits, residencies, travel and livelihoods. Right now, Muukkonen, Stodolsky and the Afghanistan solidarity team are busy filling in new lists from the German Interior Ministry. For each artist wishing to come to Germany from Afghanistan, a 150-question application form must be filled in.
The main anomaly is related to Finland’s visa policy.
“Finland does not have a humanitarian visa policy like Germany, France, Italy, Brazil and Latvia, which makes it difficult for us and for artists to work during their residency,” Muukkonen says.
The lack of a humanitarian visa means that many artists feel it makes no sense to come to Finland. The advantage of the humanitarian visa is that you can start working immediately and travel abroad freely. Many hard-working professionals are also in demand as visitors abroad. Currently, a work permit is required to enter Finland, which is a slow process.
“Six million Ukrainians can come to European countries when the political will was there, which was a great thing. A humanitarian visa would be needed for a few thousand artists and human rights defenders whose lives are in danger, so the number would be much smaller.”
What makes Muukkonen and Stodolsky persevere in what must sometimes be very hard work?
For them, Artists at Risk is more a way of life than a job. They work without looking at the clock when they are in a hurry – and, of course, because of the time difference.
“The most rewarding thing about this work is that you get to meet extremely strong and wonderful artists that you wouldn’t otherwise meet in our very Europe-centric art world,” says Muukkonen.
The most refreshing thing is that the means to help are often so limited – of which the visa is a good example. Sometimes people’s fates are so disturbing that they get under your skin.
In the midst of a hard day’s work, the State Prize for Art feels important to Muukkonen because it is a peer recognition of work that is often invisible.
She is particularly heartened that Artists at Risk received the first ever Social Impact Award this year.
“It underlines the very fact that art and culture have a social relevance and the power to mobilise people. So freedom of speech and expression must be defended all over the world. They do not come as a given.”
Indeed, many artists in residence want to return to their home countries to defend democracy as soon as possible.
This was the case for Kahyana, who returned to Uganda after a three-month visit to Finland. But he managed to do a lot here: meet colleagues through the Young Power Alliance and the Writers’ Union, finish a poem and launch a collaborative project with Iranian political cartoonist Kianoush Ramezan.
“We just met Kanyana in Berlin, and he told us that he hasn’t faced any threats in Uganda and that he has more students than ever. In his lectures, he teaches, among other things, how poetry and literature can be used as a weapon in opposition struggles.”
In Finnish (original):
Artists at Risk -toiminta sai tänä vuonna ensimmäistä kertaa jaettavan taiteen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden palkinnon.
Viime keväänä ugandalainen runoilija, kirjailija ja kirjallisuuden professori Danson Kahyana saapui Suomeen turvaan. Kotimaassaan hänet oli yritetty murhata viidakkoveitsellä, sillä hän oli kritisoinut korruptoitunutta hallitusta ja hänet tunnettiin poliittisesti kantaaottavana runoilijana. Kaksi Kahyanan kollegaa murhattiin, kun oppositiota haluttiin vaientaa vielä vaalien jälkeenkin. Yli tuhat opposition edustajaa istuu vankilassa, ja ihmisiä katoaa edelleen.
Kahyanan kasvojen poikki kulki iso arpi eikä hänellä ollut etuhampaita. Turvaresidenssissä hän pystyi nukkumaan ensimmäistä kertaa pitkään aikaan.
”Kahyana teki Töölössä pitkiä kävelylenkkejä ja oli kiitollinen siitä, ettei hänen tarvinnut koko ajan kurkkia olkapäänsä yli tai kuulostella lähestyvien moottoripyörien ääniä. Ugandassa palkkamurhaajat nimittäin liikkuvat pyörillä”, kertoo Marita Muukkonen Artists at Risk (AR) -turvaresidenssijärjestöstä.
Muukkosen ja Ivor Stodolskyn kymmenen vuoden ajan luotsaama Artists at Risk (AR) -toiminta palkittiin tänään tiistaina taiteen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden valtionpalkinnolla.
Yhteensä valtion taidetoimikunnat myönsivät 15 valtionpalkintoa ansioituneelle taiteilijalle, työryhmälle ja taideyhteisölle. Palkintojen yhteissumma on 360 000 euroa.
Artist at Risk on suomalaislähtöinen menestystarina. Siitä on kasvanut merkittävä kansainvälinen avustusjärjestö.
Kahyana on yksi monista taiteilijoista, joita Artists at Risk -järjestö on auttanut, koska heidän ihmisoikeuksiaan ja ilmaisunvapauttaan loukataan, heidän henkeään uhataan tai he pakenevat sotaa.
Artists at Risk perustettiin Suomeen käytännön pakon edessä vuonna 2013. Pitkään taidealalla kuraattoreina toimineet Muukkonen ja Stodolsky halusivat auttaa kollegoitaan, jotka olivat osallistuneet Egyptin vallankumoukseen ja joiden oli siksi pakko päästä maasta pois.
”Ajattelimme, että taiteilijalle parasta on päästä edes hetkeksi taiteelliseen ja sosiaaliseen kontekstiin. Kirjailijoiden sananvapausjärjestö Pen on tehnyt pitkään vastaavaa työtä toimittajien ja kirjailijoiden kanssa, mutta muilta taiteilijoilta tällainen toimija puuttui, joten aloimme itse tehdä sitä työtä.”
Uusi ja tuolloin ainutlaatuinen ajatus oli, että autettava taiteilija on keskiössä. Jokaisen residenssiä hakevan kohdalla mietitään, mikä olisi juuri hänelle sopiva paikka, josta löytyisi samalla alalla ja jopa saman tyyppistä taidetta tekeviä kollegoita. Silloin ammatillinen verkostoituminen alkaa nopeasti. Myös kielitaito ja perhesuhteet huomioidaan.
”Taiteilija nähdään arvostettuna taiteen ammattilaisena, ei suojelua tarvitsevana pakolaisena. Mutta ei hänen tarvitse tehdä residenssissä mitään, jos hän haluaa vain levätä tai tarvitsee terapiaa. Usein toisinajattelijoilla ja taiteilijoilla on kyllä paljon sanottavaa, kun he pääsevät ilmaisemaan itseään turvalliseen paikkaan.”
Tänään Artists at Riskin (AR) verkostossa on jo yli 500 toimijaa. Ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan residenssejä oli eri puolilla maailmaan 26. Suomessa residenssejä oli ennen sotaa Helsingissä ja Porvoossa. Nyt verkostoon on liittynyt monia uusia toimijoita muun muassa Tampereelta, Tohmajärveltä, Loviisasta, Hyrynsalmelta ja Vaasasta. Helsinkiin sijoitetut taiteilijat työskentelevät Lapinlahden sairaala-alueella ja Hietsun paviljongissa. Taiteilijat asuvat Töölössä. Residenssiaika vaihtelee kolmesta kuukaudesta kahteen vuoteen.
Suomessa järjestön päärahoittajat ovat tällä hetkellä Suomen ulkoministeriön rauhanvälityskeskus ja Helsingin kaupunki. Suurimmat kansainväliset rahoittajat ovat Ruotsin taiteen keskustoimikunta ja Andy Warhol -säätiö.
Muukkonen kuvailee 20 hengen kansainvälistä organisaatiota kevyeksi. Toiminta perustuu siihen, että järjestön ihmiset niin lähtö- kuin sijoitusmaissa tuntevat oman alueensa. Alueelliset asiantuntijat pystyvät varmistamaan, että kertomus uhasta ja vainoamisesta pitää paikkansa. Residenssimaissa puolestaan tunnetaan hyvin paikalliset taiteilijat ja järjestöt, mikä auttaa verkostoitumisessa.
Suomessa järjestö tekee yhteistyötä esimerkiksi teatterin tiedotuskeskuksen Tinfon ja Tanssin tiedotuskeskuksen Dinfon kanssa. Nämä vastaavat alan taiteilijoiden verkostoitumisesta ja kontakteista residenssiaikana.
”Taiteilijat ovat korkean tason ammattilaisia, jotka tuovat vahvaa taiteellista osaamista tullessaan uuteen maahan. He tarttuvat toimeen missä tahansa”, Muukkonen kertoo.
Suomessa AR-residensseissä ovat työskennelleet muun muassa moskovalainen teatteriohjaaja Mikhail Durnenkov ja pietarilainen Pavel Semchenko, legendaarisen visuaalisen teatterin Akhen perustajajäsen. Durnenkovin uuden näytelmän kantaesitys nähdään Espoon kaupunginteatterin Revontulihallissa tammikuun lopussa.
Semchenko puolestaan on asunut residensseissä Helsingissä ja Porvoossa, missä hän on järjestänyt erilaisia performansseja. Parhaillaan hän on mukana uudessa näytelmätuotannossa, joka kertoo Venäjän naistoisinajattelijoista läpi historian. Se saa ensi-iltansa Gorki-teatterissa Berliinissä vuoden lopussa.
Irakilainen tekstiilitaiteilija Kholod Hawash voitti juuri Suomen Taiteilijayhdistyksen William Thuring -pääpalkinnon, ja on parhaillaan mukana Hamin Pehmo-näyttelyssä. Hawashin töitä nähtiin myös Ars22-näyttelyssä. Toisen irakilaisen residenssitaiteilijan Saddam Jumailyn useiden maalausten sarja on esillä pian aukeavassa Sharjah-biennaalissa Yhdistyneissä arabiemiirikunnissa. Muuta edustusta Suomesta ei biennaalissa ole.
Muukkoselta ja Stodolskyltä työt eivät lopu – valitettavasti päinvastoin.
Tällä hetkellä paljon hakemuksia tulee Ukrainasta, ja 329 ukrainalaista taiteilijaa on jo sijoitettu eri puolille Eurooppaa. Myös venäläiset ja valkovenäläiset toisinajattelija-taiteilijat ovat anoneet residenssipaikkoja ja heistä on sijoitettu yli 150.
Muukkonen ei muista koskaan aiemmin nähneensä vastaavaa auttamishalua kuin nyt Ukrainan sodan syttymisen jälkeen. Ero muunmaalaisiin taiteilijoihin on se, että ukrainalaisia ei vainota, vaan he ovat vaarassa sodan takia.
”Toivoisimme, että samaa solidaarisuutta riittäisi muillekin. Afganistanissa tilanne pahenee edelleen ja siellä katoaa ja kidutetaan ihmisiä. Kiireellisimmin turvaa tarvitsevat juuri nyt iranilaiset ja afganistanilaiset taiteilijat tai taiteilijat, jotka ovat paenneet Pakistaniin, sillä he eivät ole siellä turvassa. Myös Kurdistanissa tilanne pahenee.”
Artists at Riskissä tehtävä työ on esimerkiksi viisumeiden, oleskelulupien, residenssien, matkojen ja toimeentulon järjestämistä. Juuri nyt Muukkosen, Stodolskyn ja Afganistanin solidaarisuustiimin aikaa vie Saksan sisäasiainministeriön uusien listojen täyttäminen. Jokaisesta Afganistanista Saksaan haluavasta taiteilijasta pitää nimittäin täyttää 150 kysymyskohdan hakemus.
Suurin epäkohta liittyy Suomen viisumikäytäntöihin.
”Suomessa ei ole humanitaarista viisumikäytäntöä niin kuin esimerkiksi Saksassa, Ranskassa, Italiassa, Brasiliassa ja Latviassa, mikä vaikeuttaa sekä meidän työtämme että taiteilijoiden työntekoa residenssiaikana”, Muukkonen sanoo.
Humanitaarisen viisumin puuttumisen takia moni taiteilija kokee, ettei Suomeen ole järkevää tulla. Humanitaarisen viisumin etu on se, että työnteko on mahdollista saman tien, ja ulkomaille voi matkustaa vapaasti. Moni kova ammattilainen on myös kysytty vierailija myös ulkomailla. Tällä hetkellä Suomeen tarvitaan työlupa, joka on hidas prosessi.
”Kuusi miljoonaa ukrainalaista voivat tulla Euroopan maihin, kun poliittista tahtoa löytyi, mikä oli hieno asia. Humanitaarista viisumia tarvitsisivat muutamat tuhannet hengenvaarassa olevat taiteilijat ja ihmisoikeuspuolustajat , eli määrä olisi paljon pienempi.”
Mikä saa Muukkosen ja Stodolskyn jaksamaan työtä, jonka täytyy olla välillä hyvin raskasta?
Heille Artists at Risk -toiminta on enemmän elämäntapa kuin työ. Hommia paiskitaan kelloon katsomatta, kun on kiire – ja toki jo aikaerojenkin takia.
”Palkitsevinta on se, että tässä työssä saa tavata äärimmäisen vahvoja ja hienoja taiteilijoita, joita ei muuten hyvin Eurooppa-keskeisessä taidemaailmassamme kohtaisi”, Muukkonen kertoo.
Uuvuttavinta puolestaan on se, että keinot auttamiseen ovat usein niin vähissä – mistä viisumi on hyvä esimerkki. Joskus ihmisten kohtalot askarruttavat niin, että menevät ihon alle.
Kovan työrupeaman keskellä taiteen valtionpalkinto tuntuu Muukkosesta tärkeältä, koska se on vertaistunnustus työstä, joka on usein näkymätöntä.
Erityisesti häntä lämmittää se, että Artists at Risk -toiminta sai tänä vuonna ensimmäistä kertaa jaettavan yhteiskunnallisen vaikuttamisen palkinnon.
”Sehän alleviivaa juuri sitä, että taiteella ja kulttuurilla on yhteiskunnallista merkitystä ja valtaa saada ihmiset liikkeelle. Niinpä sananvapautta ja ilmaisunvapautta on puolustettava kaikkialla maailmassa. Ne eivät tule annettuina.”
Monet turvaresidenssitaiteilijat haluavatkin palata kotimaahansa puolustamaan demokratiaa heti, kun se on mahdollista.
Niin toimi myös Kahyana, joka palasi Ugandaan kolmen kuukauden Suomen-vierailun jälkeen. Täällä hän ehti kuitenkin paljon: tavata kollegoita Nuoren Voiman Liiton ja Kirjailijaliiton kautta, kirjoittaa loppuun runoteoksen ja käynnistää yhteistyöprojektin iranilaisen poliittisen pilapiirtäjän Kianoush Ramezanin kanssa.
”Tapasimme Kahyanan juuri Berliinissä, ja hän kertoi, ettei ole Ugandassa kohdannut uhkauksia ja että hänellä on opiskelijoita enemmän kuin koskaan. Luennoillaan hän opettaa muun muassa sitä, miten runoutta ja kirjallisuutta voi käyttää aseena oppositiotaistelussa.”
